Apua kirjailijoille
FAQ
Perinteiset kustantamot päättävät, mitä kirjoja ne julkaisevat, jos julkaisevat. Kustantamojen julkaisupäätökset riippuvat monesta tekijästä ja kustantamo arvioi, onko teokselle tarpeeksi lukijoita, jotta siitä kannattaa ottaa tietynkokoinen painos. Teoksen on myös sovittava kustantamon ohjelmaan. Näin ollen kustantamot punnitsevat tarkkaan, mitä teoksia ne julkaisevat eivätkä voi julkaista kaikkia niille tarjottuja käsikirjoituksia.
Omakustantaminen antaa kaikille kirjailijoille vapauden kirjoittaa ja julkaista juuri niitä kirjoja, joita he haluavat. BoD painattaa kirjat vasta tilauksesta, yhdestä kappaleesta alkaen. Näin kirjailijalla ei ole taloudellista painosriskiä – kirja painetaan vasta kun se on myyty. Painamme korkealaatuisia kirjoja nopeasti.
Kirjailijalla on kirjansa toteutuksen suhteen vapaat kädet. Päätät itse kirjasi sisällöstä, toteutustavasta ja hinnasta sekä julkaisuajankohdasta. Halutessasi saat meiltä apua, käytännön vinkkejä ja ohjeita, sekä palveluita, niin kirjoittamisvaiheessa, kirjan toteutuksessa sekä markkinoinnissa.
Kolmen eri julkaisupalvelumme avulla voit julkaista painetun kirjan ja halutessasi e-kirjan. Esimerkiksi BoD Publish -palvelun kautta saat kirjasi helposti ja nopeasti kirjakauppaan vain 79 € hintaan. Maksat julkaisukustannuksen kerran, sen jälkeen kirjasi on saatavilla niin kauan kuin haluat, ilman lisäkustannuksia. Lue täältä lisää eri julkaisuvaihtoehdoista.
Voit halutessasi tilata omaa kirjaasi omatilaushintaan yhdestä kappaleesta alkaen. Kirjasi painokulut riippuvat sen toteutustavasta ja voit laskea ne kätevästi hintalaskurimme avulla.
Kyllä, jokainen BoD:n kautta julkaistu kirja saa haluttaessasi ISBN-tunnuksen. Tätä varten sinun tulee valita palveluistamme joko Publish, Publish Plus tai Publish Premium. Kustantajana BoD antaa sinulle ISBN-tunnuksen ja huolehtii kirjan luetteloinnista tärkeimmille tukkukauppiaille Kirjavälitykselle, BTJ Finlandille ja Bookylle, joiden kautta kirjasi on kaikkien kirjakauppojen, verkkokirjakauppojen sekä kirjastojen tilattavissa. E-kirjasi saa myös oman ISBN-tunnuksen.
Käyttäessäsi BoD:n ISBN-tunnusta olet kirjailijana velvoitettu nimeämään BoD:n kustantajana kirjasi julkaisutiedoissa. Lisää tiedot kirjasi alkuun, mieluiten sivulle 4, seuraavassa muodossa:
© 2016 Kirsti Kirjailija
Kustantaja: BoD – Books on Demand, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand, Norderstedt, Saksa
ISBN: 978-952-xxx-xxx-xTotta kai voit myös käyttää omaa, ISBN-keskukselta saamaasi ISBN-tunnusta. Tässä tapauksessa merkitset julkaisutietoihin oman kustantamonimesi ja paikkana kustantamosi sijaintipaikan. Voit halutessasi ilmoittaa painopaikaksi Books on Demand, Norderstedt, Saksa. Huomaa, että käyttäessäsi omaa ISBN-tunnusta sinun tulee rekisteröityä myBoD-käyttäjäksi kustantajana.
BoD:lla ei ole vähimmäispainosmäärää. Kirjat painetaan vasta tilauksesta. Tämä on mahdollista digitaalipainon ansiosta ja kirjoja voidaan näin painaa yhdestä kappaleesta alkaen.
Normaalisti pehmeäkantisten kirjojen paino ja toimitus kestää 7–10 arkipäivää, kovakantisten kirjojen 11–15 arkipäivää tilauksen tekohetkestä. Lisätietoja toimituksesta löydät täältä.
Mikäli olet rekisteröitynyt myBoD-käyttäjätilillle ja meillä on sähköpostiosoitteesi, lähetetään sinulle automaattisesti sähköposti-ilmoitus, kun tilaamasi kirja on lähetetty sinulle.
Kyllä. Voit tilata kirjaa omaan käyttöön kirjasopimuksessa mainituin painokuluin ja myydä sitä itse eteenpäin lukijoille – esimerkiksi lukutilaisuuksissa, messuilla, oman kotisivun kautta ja ystäväpiirissä. Myyntihinnan voit päättää itse.
BoD huolehtii puolestasi koko kirjakauppamyynnistä tilauksesta ja kirjan lähetyksestä aina laskutukseen. Koska BoD-kirjat on luetteloitu kirjakauppojen käyttämiin tukkukauppiaiden tietokantoihin, on kirjasi kirjakauppojen ja tärkeimpien verkkokirjakauppojen tilattavissa kautta maan.
Voit totta kai halutessasi myydä kirjaasi esimerkiksi kirjakauppiaallesi omalla paikkakunnallasi.
Kun julkaiset kirjasi BoD:n kautta, sinulla on mahdollisuus tarjota kirjaasi Suomen lisäksi myös muissa maissa - esimerkiksi amazon.comin kautta.
Mikäli valitset kansainvälisen jakelun, kirjasi luetteloidaan seuraavissa maissa:
- Yhdysvallat
- Kanada
- Iso-Britannia
- Australia
- Intia
- Kiina
- Brasilia
- Etelä-Korea
- Japani
- Yhdistyneet arabiemiirikunnat
- Etelä-Afrikka
- Singapore
- Puola
- Italia
BoD:n kansainvälisen myynnin laajentuessa uusiin maihin, liitetään nämä automaattisesti kansainväliseen jakeluun.Maksuttoman kansainvälisen jakelun avulla voit laajentaa lukijakuntaasi ilman lisäkustannuksia, sillä BoD tekee tarvittavat muutokset kirjaasi.
Huomioithan, että kansainvälinen jakelu on mahdollista vain nimikkeille, jotka luetteloidaan Suomen markkinoille ja jotka täyttävät seuraavat kriteerit:- Pehmeäkantinen
- ISBN-tunnus
- Sisustiedosto: 90 g paperi (kustantajille 80 g).
- Ei vaakaformaattia (21 x 15 cm)Sisustiedoston värikuvat ja -elementit painetaan mustavalkoisina. Kansi painetaan värillisenä.
Lähetämme kirjasi tiedot kirjakauppojen käyttämien tukkukauppiaiden tietokantoihin kahden arkipäivän sisällä toimeksiannon lähetyksestä. Noin 5–7 arkipäivän sisällä tästä kirjasi on tilattavissa verkkokaupoissa ja kirjastoissa. E-kirja ilmestyy kahden viikon sisällä painetun kirjan julkaisusta.
Huomaa, että kirjan ilmestyminen on kauppakohtaista, eikä kirja välttämättä näy kaikissa verkkokaupoissa samanaikaisesti.
Sopimuksen osapuolet ovat molemmissa tapauksissa kirjailija ja BoD.
Kirjailijasopimuksessa sovitaan yleisesti sopimuskumppanien välisestä toiminnasta. Olennaista on, että annat BoD:lle oikeuden painaa ja myydä kirjaasi eteenpäin. Kaikki muut oikeudet pysyvät sinulla.
Kirjasopimus täydentää kirjailijasopimusta ja siinä sovitaan konkreettisesti kirjasi toteutustavasta sekä ohjemyyntihinnasta, kirjailijanpalkkiostasi ja omatilausten hinnoista.
Totta kai voit valita tekijänimeksesi myös salanimen eli pseudonyymin. Sopimukset pitää kuitenkin tästä huolimatta tehdä oikealle nimellesi, ja myös asiakastietoihin merkitään oikea nimesi. Näitä tietoja käytetään kuitenkin vain BoD:n sisäiseen viestintään. Kirjakaupoissa ja internetissä käytetään yksinomaan pseudonyymiä, sillä kirjasi luettelointiin käytetään vain kirjatietojasi, ei asiakastietoja.
Kirjailijasopimuksessa kirjailija myöntää BoD:lle oikeudet nimikkeen valmistukseen ja myyntiin sopimuksen voimassaoloajaksi. Kaikki muut oikeudet säilyvät luonnollisesti sinulla. BoD-kirjailijat voivat itse vapaasti myydä kirjaansa esimerkiksi omalla kotisivullaan, lukutilaisuuksissa tai suoramyyntinä asiakkaille. Tarkempia tietoja tästä löydät kirjailijasopimuksesta.
Uuteen painokseen tulee vaihtaa uusi ISBN-tunnus, mikäli tekstiin on tehty sisällöllisiä muutoksia, kirjan laajuus muuttuu (enemmän tai vähemmän sivuja), kirjan sidontatapaa on muutettu, kannen suunnittelua uusittu tai kirjan formaattia on muutettu. Mikäli teet kirjaasi erittäin pieniä muutoksia (esim. kirjoitusvirheiden korjaaminen) tai haluat muuttaa kirjan hintaa, ei uutta ISBN-tunnusta tarvita.
Suosittelemme harmaasävy- ja värikuvien resoluutioksi halutussa painokoossa 300 dpi, mustavalkoisten viivapiirrosten 1200 dpi. Valitse väritilaksi RGB, harmaasävykuville harmaasävy. Digitaalisten kuvien resoluutio ei nouse nostamalla sitä grafiikkaohjelmassa.
Ratkaisevaa on alkuperäiskuvan resoluutio, siksi jo kuvia skannatessa tai valokuvatessa tulee kiinnittää huomio siihen, että resoluutio on tarpeeksi korkea. Ota myös huomioon, että kuvien resoluutio laskee, jos kuvan kokoa suurennetaan. Kuva, jonka resoluutio on 600 dpi voidaan korkeintaan kaksinkertaistaa kooltaan ilman että 300 dpi:n minimiresoluutio alitetaan.
Jos haluat luoda harmaasävyisiä taustoja, valitse harmaasävy, jossa on vähintään 20 % mustaa väriä (ei vaaleampaa). Piirakkadiagrammeille ja vastaaville grafiikoille suosittelemme vähintään 20 % harmaasävyporrastuksia, jotta sävyerot ovat riittävän selkeät.
Lisätietoja kirjan taitosta ja painotiedoston luomisesta eri ohjelmilla löydät täältä, kohdasta Ohjeita.
Voit laskea tarkat mitat kansitiedostollesi kansilaskurissamme.
Voit rekisteröityä maksutta myBoD-käyttäjätilille kirjailijana tai kustantajana sivulla www.bod.fi/mybod
Valitsemasi salasanan tulee täyttää seuraavat vaatimukset:
- vähintään 8/enintään 16 merkkiä
- vähintään yksi iso kirjain
- vähintään yksi pieni kirjain
- vähintään yksi numero
- vähintään yksi erikoismerkki
Voit valita seuraavista erikoismerkeistä:
! " # $ % & ' ( ) * + , - . / : ; < = > ? @ [ \ ] ^ _ ` { | } ~ ¡ ¢ £ ¤ ¥ ¦ § ¨ © ª « ¬ ® ¯ ° ± ² ³ ´ µ ¶ · ¸ ¹ º » ¼ ½ ¾ ¿ À Á Â Ã Ä Å Æ Ç È É Ê Ë Ì Í Î Ï Ð Ñ Ò Ó Ô Õ Ö × Ø Ù Ú Û Ü Ý Þ ß à á â ã ä å æ ç è é ê ë ì í î ï ð ñ ò ó ô õ ö ÷ ø ù ú û ü ý þ ÿ
BoD tarjoaa myös kirjailijapalveluita, joista voit koota omalle kirjaprojektillesi sopivan paketin. Voit tilata esimerkiksi korjausluvun, kirjan sisuksen taiton ja kannen suunnittelun. Lue lisää kaikista kirjailijapalveluistamme täältä.
Omakustanteita julkaiseva palveluntarjoaja, samoin kuin kirjailijat, ovat vastuussa julkaisemastaan sisällöstä ja voidaan saattaa siitä vastuuseen. Lainsäädännöllisiin rikkomuksiin liittyy sitä paitsi merkittävä taloudellinen riski. Jos rikkomuksesta nostetaan kanne, jakelukanavat, joiden kautta omakustannetta myydään, siirtävät asian edelleen kyseisen nimikkeen julkaisseelle palveluntarjoajalle. Voimassa olevan, kirjan julkaisuun liittyvän sopimussuhteen perusteella omakustanteita julkaisevan palveluntarjoajan on siirrettävä kanne ja samalla myös taloudellinen vastuu kirjailijalle.
Kolmansien osapuolien tekijänoikeuksia, henkilöoikeuksia ja tavaramerkkioikeuksia on sen vuoksi valvottava, eikä syrjintää tai ääriajattelua sisältäville teoksille pidä antaa sananvaltaa. Yhtenä Euroopan johtavista omakustanteita julkaisevista palveluntarjoajista BoD ottaa tämän vastuun hyvin vakavasti, mikä on myös kirjailijoittemme etu. Sen vuoksi pidätämme itsellämme oikeuden hylätä nimikkeitä.
Ennen kuin nimike päätyy BoD:n julkaisemaksi, tarkastamme monivaiheisessa prosessissa erittäin tarkasti, sisältääkö se poliittisesti äärimmäisiä kannanottoja, ainesta, joka voi aiheuttaa julkista pahennusta tai loukata henkilöitä, tai rikkooko se voimassa olevia lakeja.
Ensimmäisessä vaiheessa kokeneet työntekijämme tutkivat meille lähetetyn nimekkeen sisällön ja siinä käytetyt kuvat. Samanaikaisesti etsimme kattavan ja koko ajan päivittyvän ja karttuvan sanaston avulla huomiota herättävää sisältöä. Kiistanalaiset nimikkeet päätyvät asiantuntijalautakunnan tutkittavaksi. Lautakunta lopulta hyväksyy tai hylkää nimikkeen julkaisun. Tämän tarkastusprosessin käyvät läpi kaikki BoD:n kirjat – riippumatta siitä, onko ne tarkoitettu julkaistavaksi kirjakaupan välityksellä vai ovatko ne vain omaan käyttöön ja painetaan ilman ISBN-tunnusta.
Myös kirjakauppa asettaa omakustanteita julkaiseville palveluntarjoajille, kustantamoille ja kirjailijoille vaatimuksia: sisällön on täytettävä tietyt ehdot, jotta se voidaan ottaa myytäväksi kirjana tai e-kirjana. Verkkokaupat hyödyntävät valvonnassa automaattisia prosesseja, joissa havaitut rikkomistapaukset voivat johtaa nimekkeen myynnin lopettamiseen myös julkaisemisen jälkeen. Tämän välttämiseksi sisältöä koskevat periaatteet, joiden perusteella BoD joko julkaisee nimekkeen tai jättää sen julkaisematta, koostuvat sekä jakelukanavien periaatteista että BoD:n omista kriteereistä.
BoD haluaa julkaisutoiminnassaan pysyä erossa muun muassa
- sisällöstä, joka loukkaa tekijänoikeuksia, henkilöoikeuksia tai tavaramerkkioikeuksia.
- poliittista ääriajattelua ilmentävästä sisällöstä, joka on ristiriidassa perustuslain tai demokratian periaatteiden kanssa.
- syrjivästä sisällöstä, joka halventaa ihmisiä alkuperän, ihonvärin, sukupuoli-identiteetin, seksuaalisen suuntautumisen tai uskonnon perusteella.
- väkivaltaa ihannoivasta sisällöstä ja rasististen ilmaisujen toistamisesta (kuten n- ja m-sanan käytöstä)
- avoimesti pornografisesta sisällöstä sekä sisällöstä, jossa esiintyy seksuaalista kanssakäymistä alle 21-vuotiaan henkilön kanssa.
- sisällöstä, jonka tuotetiedoissa on pornografisia ilmauksia tai kuvauksia.
- sisällöstä, jossa on pornografisia kuvia sukupuolielimistä tai seksuaalisesta toiminnasta.
Lisäksi kauppiaat eivät välttämättä ota valikoimiinsa sisältöä, joka saattaa antaa verkkoasiakkaalle huonon käyttäjäkokemuksen. Esimerkiksi monista klassikkoteoksista on viime vuosina julkaistu jo olemassa olevia käännöksiä ja laitoksia uudelleen e-kirjoina. Loppuasiakkaan ja lukijan on tämän takia vaikeampaa tehdä ero lukuisien eri laitosten välillä. Amazon oli ensimmäinen kauppa, joka reagoi tähän voimakkaasti (ja maailmanlaajuisesti): Jos ei ole olemassa uutta käännöstä, minkäänlaista toimittajan kommenttia (esimerkiksi esipuhetta) tai uusia kuvia, Amazon ei yleensä julkaise nimekettä. Nimekkeet, jotka siitä huolimatta ilmestyvät, ja pikkuhiljaa myös jo julkaistut nimekkeet saavat Amazonin kautta myytynä Amazonilta noin 25 % pienemmän katteen.
Muiden kanavien kautta tapahtuvaan myyntiin tämä ei ole vielä vaikuttanut, mutta tällaisissakin tapauksissa kauppiaat haluavat pitää itsellään oikeuden olla ottamatta nimikettä valikoimaansa.
Tie kirjaasi
Oletko aina haaveillut oman kirjan kirjoittamisesta? Haluaisitko jakaa tietojasi muiden ihmisten kanssa tai saada vihdoin tarinasi paperille? Sitten olet tullut oikeaan paikkaan. Kerromme kaikki vaiheet, jotka sinun on otettava huomioon, jotta ideastasi tulee oikea kirja: kirjan suunnittelusta tarinan kehittämiseen ja kirjoitusrutiineihin.
- Kirjan suunnittelu
- Juoni, hahmot ja tutkimus
- Kirjoitustyyli, dialogi ja kerronnan muodot
Olet saanut kirjasi valmiiksi - mutta mitä seuraavaksi? Oletko jo päättänyt kansityypin (esim. pehmeä - vai kovakantinen)? Onko kirjasi kansi suunniteltu niin, että se herättää lukijan huomion? Kun näihin kysymyksiin on vastattu, on aika tehdä käsikirjoituksestasi todellinen, houkutteleva kirja. Löydät kaikki tärkeät tiedot käsikirjoituksesi suunnittelusta ja muokkaamisesta kohdasta "Kirjan suunnittelu":
- Suunnittelun ominaisuudet
- Otsikko ja painatus
- Kuvat ja grafiikka
Kun tekstisi on tarkistettu, tiedostot ladattu, on vuorossa paras osa: kirjasi julkaiseminen! Käsikirjoituksen lataaminen ei kuitenkaan ole tarinan loppu. Tässäkin osiossa on yksi tärkeä kysymys selvitettävä ja päätös tehtävä: Haluatko painattaa kirjasi vain omaan käyttöösi vai saatatko sen koko kirjamarkkinoiden saataville?
- 5 askelta kirjasi julkaisemiseen
- Kirjan julkaisemisen kustannukset
- Kirjailijapalkkio: Kuinka paljon ansaitset kirjallasi?
Kirjasi on vihdoin valmis: onnittelut! Haluat näyttää sen heti koko maailmalle. Mutta hetkinen - miten se edes onnistuu? Miten saat lukijat ylipäätään huomaamaan kirjasi? Me rakastamme kirjoista puhumista, ja siksi annamme sinulle paljon vinkkejä kirjasi markkinointiin - jotta sinusta tulisi lopulta oman kirjasi todellinen markkinoinnin ammattilainen.
- Mikä on tavoitteesi?
- Markkinointisuunnitelmasi
- Oikea hinnoittelu